Sekvesteri

Sarveiskalvon sekvesteri on kissoilla esiintyvä sarveiskalvon krooninen, kuolioinen rappeumamuutos. Se ilmaantuu tyypillisesti 2-7 vuoden iässä. Sekvestereitä todetaan sukupuolesta riippumatta eniten pitkäkarvaisissa puhdasrotuisissa kissaroduissa, erityisesti persialaisilla.

 

Sekvesteri esiintyy persialaisilla usein molemmissa silmissä, mutta se voi ilmaantua eriaikaisesti. Tyypillinen löydös on sarveiskalvon keskellä tai sen läheisyydessä oleva pigmentoitunut ovaali tai pyöreä muutos. Pigmentoituminen voi olla vähäistä, jolloin muutos on vaivoin paljaalla silmällä erotettava, tai se voi olla musta, selvästi havaittava tarkkarajainen alue. Muutos voi olla kooltaan 2 mm – 10 mm. Se voi olla melko pinnallinen ja ohut, jolloin se ei välttämättä aiheuta kliinisiä oireita kissalle lainkaan. Muutoksen ollessa laaja ja sijaitessaan syvällä sarveiskalvossa, se aiheuttaa ja ylläpitää kipua ja sarveiskalvon tulehdusta. Sekvesteri aiheuttaa sarveiskalvon haavautumista ja haavautumiseen liittyvät toissijaiset mikrobi-infektiot voivat olla silmälle kohtalokkaita. Sekvesteri voi pysyä muuttumattomana ja oireettomana jopa vuosia, tai kehittyä ja edetä hyvin nopeasti muutaman päivän / viikkojen sisällä.

 

Hoito perustuu kliinisiin oireisiin ja löydöksiin. Pinnalliset muutokset hoidetaan paikallisvalmistein usein antibioottikuurilla ja jatkuvalla esimerkiksi natriumhyaluronaattia ja dekspantenolia sisältävällä keinokyynelvalmisteella, tarvittaessa hyödynnetään terapeuttisia kontaktilinssejä. Syvemmät muutokset vaativat mikrokirurgista hoitoa, jolloin muutos poistetaan täydellisesti sarveiskalvosta ja haavauma paikataan sidekalvo- tai keinosiirteellä.

 

Sekvesteri kehittyy usein tuntemattomasta syystä. Liian avoimet luomiraot (lagophthalmos, tyypillinen lyhytkuonoisille kissaroduille), luomien sisäänpäin kiertymä (entropion) ja kyynelnesteen tuoton ja laadun heikkous voivat mm aiheuttaa sekvesterin kehittymisen. Mikä tahansa kroonisesti sarveiskalvon hyvinvointia heikentävä tekijä voi aiheuttaa kissalla sekvesterin kehittymisen.

 

Persialaisilla esiintyy alaluomen nenänpuoleisen kulman entropionia, jolloin alaluomen karvat osuvat sarveiskalvon pintaan (mutta ei sarveiskalvon keskikohtaan, johon sekvesteri usein kehittyy). Persialaisilla on myös usein hieman liian avoimet luomiraot, mikä voisi myös selittää sekvesterin yleisyyden tässä rodussa. On kuitenkin paljon potilaita, joille sekvesteri kehittyy ilman merkittäviä silmän rakenneongelmia, sekä potilaita, joille silmän rakenneongelmista huolimatta ei sekvesteriä koskaan kehity. On siis hyvin todennäköistä, että persialaisilla on muusta, toistaiseksi tuntemattomasta syystä (geneettinen?) taipumus sekvesterin kehittymiseen.

 

Kissan perimän kartoituksen valmistuminen vuoden 2008 alussa on mahdollistanut kissan monipuolisen geneettisen tutkimisen, jonka avulla voidaan tunnistaa kissoista sairauksille altistavia geenejä. Professorin Hannes Lohen johtama kissojen geenitutkimus on aloittanut projektin sekvesterin geneettisen taustan selvittämiseksi kissoilla yhteistyössä Malmin eläinklinikka Apexissa toimivan silmäeläinlääkäri Sari Jalomäen kanssa. Geenitutkimuksen etenemiseksi tutkimusryhmä kerää verinäytteitä kissoista, joilla on todettu sekvesteri sekä terveiksi silmätutkituista yli 7-vuotiaista kissoista. Tutkimukseen kerätään näytteitä erityisesti persialaisista ja exoticeista. Verinäytteestä eristetään DNA, josta aletaan kartoittaa geenialueita, jotka mahdollisesti liittyvät tutkittavaan sairauteen. Jotta kartoitus helpottuisi, dna-näytteitä tarvitaan mahdollisimman paljon sekä sairaista kissoista että niiden terveistä sukulaisista. Erityisen arvokkaita ovat näytteet iäkkäistä, mutta terveistä kissayksilöistä. Nuorista kissoista ei välttämättä tiedetä, ovatko ne todellisuudessa terveitä vai eikö sairaus vain ole vielä ehtinyt puhjeta. DNA säilyy hyvin, joten kissojen näytteitä voidaan käyttää tutkimuksessa vielä sittenkin, kun kissa itse on jo pitkään ollut kuolleena.

 

Geenitutkimus aloitetaan piirtämällä sukupuu, johon merkitään kaikki sairaat yksilöt. Sukupuu auttaa tutkijoita selvittämään sairauden mahdollista periytymismallia. Tieto mahdollisesta periytymistavasta auttaa tutkijoita määrittämään geeninpaikannuksessa vaadittavaa näytemäärää. Sukupuun piirtämistä varten on tärkeää, että tutkijoille annetaan tieto kaikista sairastuneista kissoista, myös jo kuolleista yksilöistä. Tiedon kissan sairastumisesta voi päivittää tutkijoille sähköisesti osoitteessa www.kissangeenit.fi tai sähköpostitse lgl-kyselyt @ helsinki.fi. Kaikki tutkimukselle annettu tieto on luottamuksellista eikä tietoja luovuteta ilman omistajan kirjallista suostumusta.