Kissarodut

Kuva: Irja Lehtonen

Virallisia kissarotuja on tällä hetkellä noin 40. Määrä on paljon vähäisempi kuin koiralla, sillä koirarotuja on kaikkiaan yli 350. Kissarodut ovat myös koirarotuja nuorempia, sillä suurin osa roduista on syntynyt viimeisen 50 vuoden aikana.

Roduista noin 16 voidaan pitää erityisinä perusrotuina – loput rodut ovat näiden muunnoksia tai yhdistelmiä. Perusrotuja ovat muun muassa persialainen, maine coon, kartusiaani, norjalainen metsäkissa, turkkilainen angora, venäjänsininen, siperialainen, korat, turkkilainen van, egyptiläinen mau, abessinialainen, pyhä birma ja siamilainen.

Kaikki kissarodut ovat edelleen DNA:nsa perusteella jaettavissa neljään ryhmään: eurooppalaiseen, välimerelliseen, itäafrikkalaiseen ja aasialaiseen. Samaan ryhmään kuuluvat rodut ovat kehittyneet samalla maantieteellisellä alueella. Nämä geneettiset ryhmät eivät ole samoja kuin kissajärjestöjen esimerkiksi näyttelyissä käyttämät kategoriat I–IV.

Suomessa kissojen rekisteröintimäärät ovat nousussa, ja vuosittain rekisteröidään yli neljätuhatta rotukissaa. Vuonna 2008 eniten rekisteröidyt rodut olivat ragdoll (17 prosenttia), maine coon (10), norjalainen metsäkissa (9) ja pyhä birma (9).

Kissaroduista voi lukea lisää Suomen Kissaliiton sivuilta.

© Tiina Raevaara