Geenitutkimus

Geenitutkimusta varten kissoista kerätään DNA-näytteitä, jotka säilytetään yhdessä kissan sukupuu- ja terveystietojen kanssa. Yleensä DNA eristetään verinäytteestä, jolloin sitä saadaan riittävä määrä erilaisia tutkimuksia varten.

DNA:sta aletaan kartoittaa geenialueita, jotka vaikuttavat liittyvän tutkittavaan sairauteen tai ominaisuuteen. Jotta kartoitus helpottuisi, DNA-näytteitä tarvitaan mahdollisimman paljon sekä sairaista kissoista että niiden terveistä sukulaisista. Erityisen arvokkaita näytteitä saadaan iäkkäistä terveistä kissayksilöistä. Nuorista kissoista ei välttämättä tiedä, ovatko ne todellisuudessa terveitä vai eikö sairaus vain ole vielä ehtinyt puhjeta. DNA säilyy hyvin, joten kissojen näytteitä voidaan käyttää tutkimuksessa vielä sittenkin, kun kissa itse on jo pitkään ollut kuolleena.

DNA-näytteistä voidaan myös tutkia kissojen ja kissarotujen geneettistä monimuotoisuutta. Ankara jalostus roduiksi karsii tätä monimuotoisuutta, ja varsinkin MHC-geenien yksipuolistuminen voi aiheuttaa immuunivasteen heikentymistä sekä alttiutta autoimmuunisairauksille.

Kissoista on monella tapaa helpompi löytää periytyvien sairauksien ja ominaisuuksien taustalla vaikuttavia geenejä kuin ihmisistä. Kissojen sukupolvien välit ovat paljon lyhyempiä kuin ihmisellä – vain muutamia vuosia, tästä johtuen materiaalia geenitutkimukseen on helppo löytää. Mitä useampi sairastunut sukupolvi on käytössä, sitä helpommaksi geenin etsiminen tulee. Kissoilla on myös paljon enemmän jälkeläisiä kuin ihmisellä.

Tärkein syy, miksi tautigeenejä on helpompi löytää kissasta kuin ihmisestä on se, että kissojen perimät ovat keskenään paljon identtisempiä kuin ihmisten perimät. ”Taustakohinan” puuttuminen genomista helpottaa tärkeiden geenimuutosten löytymistä. Tiukka ”puhdasrotuisuuden” vaaliminen sekä sisäsiitos ovat karsineet rotukissojen perimästä ylimääräisen vaihtelun.

Kissoihin verrattuna me ihmiset olemme geneettisesti hyvin sekalaista porukkaa. Kahden saman ihmisryhmään kuuluvan henkilön perimät ovat 73-prosenttisesti samanlaisia, kun kahden samaa rotua edustavan kissan genomit jopa 95-prosenttisesti. Siksi geenitutkijat suosivat puhdasrotuisia kissoja.

Vertailemalla kesykissan ja sen sukulaislajien DNA:ta voidaan myös yrittää määrittää kissan kesyyntymisen ajankohtaa tai ylipäätään saada tietoa kissaeläinten evoluutiosta. Mitä enemmän aikaa kahden lajin erkaantumisesta on kulunut, sitä enemmän niiden DNA:han on syntynyt eroavaisuuksia.

© Tiina Raevaara