Myö­häi­sem­pi vie­roit­ta­mi­nen vä­hen­tää kis­so­jen käy­tös­häi­riöi­tä

4.9.2017


Kissan varhainen vieroitus emosta lisää aggressiivisuutta ja stereotyyppistä käyttäytymistä, kertoo professori Hannes Lohen tutkimusryhmän tuore tutkimus. Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen perusteella nykyisten suositusten mukaista 12 viikon luovutusikää kannattaisi nostaa ainakin kahdella viikolla. Myöhäisempi vieroittaminen on helppo ja edullinen tapa parantaa kissan elämänlaatua.

 

Kissa on suosituin lemmikkimme ja sen hyvinvoinnista ollaan yhä enenevissä määrin kiinnostuneita.

Kansainvälistä keskustelua käydään muun muassa kissan sopivasta luovutusiästä, eli iästä jolloin pentu erotetaan emostaan ja sisaruksistaan ja se muuttaa uuteen kotiin. Suomessa suositellaan, että kissanpentu vieroitettaisiin emosta aikaisintaan 12 viikon iässä, mutta monessa maassa, esimerkiksi Yhdysvalloissa, vieroittaminen vain kahdeksan viikon iässä on yleistä.

Aiemmin on ajateltu, että kissan sosiaalinen herkkyysaika päättyy viimeistään kahdeksan viikon iässä, jonka jälkeen sosiaaliset kokemukset eivät enää juuri muuta käyttäytymistä. 

– Havaitsimme, että kissan käyttäytymisessä tapahtuu positiivisia muutoksia vielä nykyisin suositellun 12 viikon luovutusiän jälkeenkin. Olen itsekin kissaharrastaja ja tutkimus vahvistaa aiempia omakohtaisia kokemuksia vieroitusiän merkityksestä kissan hyvinvoinnille. Mielestäni suositellun luovutusiän nostaminen sopisi vuoden hyvinvointiteoksi, sanoo tohtoriopiskelija FM Milla Ahola.

Varhaisen vieroituksen haitallisia vaikutuksia on tutkittu joissain muissa eläinlajeissa, mutta luovutusiän vaikutuksia ei ole aikaisemmin tutkittu kissoilla, vaikka on epäilty sen johtavan käyttäytymisongelmiin.

– Löysimme helpon tavan parantaa kissojen hyvinvointia; ehdotamme, että suositeltua luovutusikää nostettaisiin kahdella viikolla nykyisestä. Maailmassa on valtavasti kissoja ja käytöshäiriöt ovat hyvin yleisiä, joten tällä saattaisi olla merkittävä positiivinen vaikutus kissojen ja heidän omistajiensa hyvinvointiin maailmanlaajuisesti, toteaa professori Hannes Lohi.

Tutkimuksessa hyödynnettiin Lohen ryhmän aiemmin keräämää liki 6000 kissan terveys- ja käyttäytymiskyselyn aineistoa, joka on toistaiseksi maailmanlaajuisesti suurin kissoista kerätty käyttäytymisaineisto. Kysely paljastaa, että monet käyttäytymisongelmat ovat oletettua yleisempiä. Vähintään lievää ongelmakäytöstä raportoitiin yli 80 prosentilla ja vakavaa ongelmakäytöstä neljäsosalla kaikista kissoista. Kissojen ongelmakäytös voi ilmetä esimerkiksi arkuutena, stereotyyppisenä kankaanpurentana, itsensä liiallisena nuolemisena ja aggressiivisuutena.

– Vieroitusikä vaikuttaa kissan myöhempään käyttäytymiseen. Alle kahdeksan viikon iässä vieroitetuilla kissoilla esiintyi enemmän aggressiivisuutta ja stereotyyppistä käyttäytymistä. Aikuisena vieroitetuilla taas esiintyi näitä ongelmia vähemmän kuin muilla kissoilla. 14 viikon iässä vieroitetuilla käytöshäiriöt olivat harvinaisempia kuin aiemmin vieroitetuilla, kertoo Ahola.

Samansuuntaisia tutkimustuloksia on saatu muillakin eläinlajeilla. Esimerkiksi jyrsijöillä, apinoilla ja minkillä aikainen erottaminen emosta johtaa lisääntyneeseen stereotyyppiseen käyttäytymiseen ja aggressiivisuuteen. Sama ilmiö on todettu myös ihmisillä.

– Nämä käyttäytymismuutokset ovat myös yhteydessä toisiinsa. Huomasimme, että lisääntynyt aggressiivisuus lisäsi myös stereotyyppistä käyttäytymistä. Varhaisen vieroitusiän vaikutukset näyttäisivät kanavoituvan nimenomaan aggressiivisuutena ja stereotyyppisenä käytöksenä, joka viittaa muutoksiin aivojen tyvitumakkeiden välittäjäaineissa, toteaa professori Lohi.

 

Professori Hannes Lohen johtama tutkimusryhmä toimii Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä ja lääketieteellisessä tiedekunnassa sekä Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa. Professori Lohen tutkimusta ovat tukeneet mm. Kissaliitto, Jane ja Aatos Erkon Säätiö sekä ERANET-NEURON.

 

Yhteystiedot:

Milla Ahola, milla.ahola@helsinki.fi, 050 467 3821 ja Hannes Lohi, hannes.lohi@helsinki.fi, p. 02941 25085

 

Viite:

Ahola, M. K., Vapalahti, K., Lohi, H. (2017) Early weaning increases aggression and stereotypic behaviour in cats. Scientific Reports, 7. doi: 10.1038/s41598-017-11173-5.